Source: EAB Group Plc

Elite Alfred Bergin uusi kiinteistörahasto käynnistyi ja teki ensimmäisen kiinteistökauppansa

EAB Group Oyj, Lehdistötiedote 28.6.2018 klo 13.30

Elite Alfred Bergin uusi kiinteistörahasto käynnistyi ja teki ensimmäisen kiinteistökauppansa

Elite Kiinteistökehitysrahasto II Ky on aloittanut toimintansa. Rahasto jatkaa vastaavaa sijoitustoimintaa kuin hyviä sijoitustuottoja koko toimintansa ajan tarjonnut Elite Alfred Bergin ensimmäinen kiinteistökehitysrahasto. Uusi rahasto sijoittaa vuokrakassavirtaa ja merkittävää kehityspotentiaalia tarjoaviin kiinteistöihin kotimaisissa kasvukeskuksissa. Rahastolla on tasapainotettu sijoitusstrategia, jonka tavoitteena on tarjota sijoittajalle sekä hyvää kassavirtatuottoa että pitkällä aikavälillä kiinteistökehityksen tuomaa arvonnousua.

Instituutiosijoittajat ovat sijoittaneet uuteen rahastoon lähes 40 miljoonaa euroa. Rahaston oman pääoman tavoitemäärä on 100 miljoonaa euroa, minkä uskomme toteutuvan vuoden 2018 loppuun mennessä. Rahasto on suunnattu ammattimaisille sijoittajille.

Rahasto osti 28.6.2018 ensimmäisen sijoituskohteensa, Länsi-Helsingissä sijaitsevan kehityskiinteistön.

"Instituutioasiakkaat ovat olleet tyytyväisiä Elite Alfred Bergin ensimmäisen kiinteistökehitysrahaston tuottoon, joten uuden rahaston on luontevaa aloittaa sijoitustoimintansa samalla strategialla. Kiinteistörahastomme jatkavat aktiivista kiinteistökauppaa ja sijoituskohteiden kehittämistä", sanoo Elite Alfred Bergin kiinteistövarainhoidon johtaja Jaakko Ristola.

Lisätietoja:

Jaakko Ristola
Johtaja, kiinteistövarainhoito
Elite Alfred Berg
040 820 1422

Elite Alfred Berg on kannattava ja kasvava sijoituspalveluyhtiö, joka tarjoaa monipuolisia ja korkeatasoisia varainhoitopalveluita kuluttaja-asiakkaille, yrityksille sekä ammattisijoittajille. Palvelemme asiakkaitamme valtakunnallisesti 15 paikkakunnalla ja 140 sijoitusalan asiantuntijan ammattitaidolla. Yksi liiketoimintamme pääpainopistealue ovat kiinteistörahastot. Elite Alfred Bergillä on neljä kiinteistösijoitusrahastoa, ja kehitämme jatkuvasti asiakkaille myös uudenlaisia mahdollisuuksia sijoittaa kiinteistöihin rahastojen kautta. Kiinteistörahastoista vastaa viiden hengen tiimi, ja hallinnoitavat varat ovat tällä hetkellä 160 miljoonaa euroa. Tutustu Elite Alfred Bergin palveluihin osoitteessa: www.eabgroup.fi.